sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Camillan rippijuhlat

 Camillan rippijuhlakuvaus oli jo elokuun alussa, mutta tässä muutama kuva, vähän viiveellä.

 Fanny-sisko






 Camilla





Camilla ja äitinsä Taina

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hiekkalaatikolla

Syysloma. Ja sunnuntai-aamu. Tykkään nykyään sunnuntai-päivistä, koska ulkona on ihanan rauhallista. Ei tarvitse mennä mihinkään ja on aikaa istua aamulla kahvikuppi kädessä. On aikaa tehdä ruokaa ja tavallisia juttuja. 

Tämän aamupäivän vietin hiekkalaatikolla Malwiinan ja Pikku-Ronjan kanssa. Tehtiin yhdessä muutama hiekkakakku, mutta pian jo kiiruhdettiin keskustaan kirjaston Café Sirius-kahvilaan. Suosittelen kyseistä pikkukahvilaa kaikille rauhallisen tunnelman ja ihanien leivosten vuoksi. 

Yöllä oli ilmeisesti ollut pakkasta ja ulkona oli todella kylmä syyssää. Onneksi lehdet on vielä puissa. Kotimatkalla käveltiin vaalikojujen ohi siinä toivossa, että saataisiin Ronjalle ilmapallo ja omat taskut täyteen karkkia. Tänään oli melko rauhallista Yliopistonkadulla, eikä saatu sen enempää herkkuja kuin ilmapallojakaan. Vaalimainoksia tarttui käteen, saa nähdä löytyykö sieltä sopiva ehdokas.











sunnuntai 16. syyskuuta 2012

It´s sunday

Sunnuntaissa kaikkein parasta on se, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja, ja tehdä siitä hauskaa.


Pinaattia ja avokadoa. Kiitos Jenniferille pinaatti-vinkistä.



Koristeena granaattiomenaa.

 Pinnalla:

Granaattiomenaa
Hunajamelonia
Avokadoa
Pähkinäsekoitus
Kirsikkatomaattia
Pinaattia (lehtinä)
Ruohosipulia

Ja pinnan alla:

Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Kvinoa (Quinoa)

Mausteena:

Sitruuna-oliiviöljy
Balsamiviinietikka





p.s.

Ruuanlaittomusiikki:
(Regina)


http://www.youtube.com/watch?v=1cYIruPwSxQ&feature=list_other&playnext=1&list=AL94UKMTqg-9A2FhoN-iKKTZCALH-yjecs

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Rapujuhlat

Meidän jokavuotinen perinne reilun 15 vuoden ajan.

 Kattaus






maanantai 13. elokuuta 2012

J&J

Voi kun se oli jännittävää; kuvata häät! Tilaisuus oli kaunis ja koskettava.
Tässä muutamia otoksia Jenni-Marin ja Jannen häistä.